Tiistaina, Kesäkuun 22. 2010
Johan on vierähtäny taas aikaa edellisestä kerrasta. Noh, tässä tätä tulee. Viime viikoilla on ollu ihan MIELETTÖMIÄ ProMilli-iltoja, kiitos niistä kaikille asiakkaille! Hande laitto videotaki feissariin, löytyy Millin seinältä (ryhmä Milliklubi-Helsinki), liity ryhmään! Perjantaiset Kuplaklubitki on lähteny kivasti liikkeelle.
Lomat pukkaa päälle, tälläki hetkellä kolme työntekijää on pitkin maailmaa rentoutumassa. Kuhan Antin ja Sonjan sais hengissa takas Suomeen, se ois jo plussaa. Oltiin tossa virkistäytymässäki pitkästä aikaa. Lintsi oli kohde ja kivaa oli! Siis kaikilla paitsi mulla, ku en kestä noita pyöriviä vehkeitä ollenkaan mut jostain kierosta velvollisuudentunteesta piti kuitenki mennä. Oli kyllä tasas eka ja vika kerta! Paitsi Vuoristoradassa, sinne mä suostun vielä. Muut kävi sitäki ahkerammin laitteissa onneks. Onnistuttiin käyttäytymään aika siististi, ehkä siks et oltiin niin ajoissa ja selvin päin siellä. Se ei aina oo mikään itsestäänselvyys. Sit syötiin reippaasti Zetorissa (odotettiin kyl kaikkee tosi pitkään) ja sit porukka leviski baareihin. Suurin osa löyty tietysti Millistä kolmen aikaan. Ainoo haveri oli Sonjan “kadonnut laukku”, joka onneks löyty seuraavana päivänä Millin dj-kopista. Ja tolkuttomat darrat seuraavana päivänä. En muista koska ois ollu niin heikko olo töissä, vaikka menin vasta kahteentoista. Antin kanssa puhistiin aika nöyränä sillon.
Juhannus ollaan kiinni eli kaikille pakolliset pe ja la vapaat. Lady varmaan vetää kivasti porukkaa sillon. Ensi kertaan taas!
Laura
Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Torstaina, Kesäkuun 17. 2010
… ja tuntuu mielettömän kivalle :).
Ja niin me eilen pyörähdetiin Lintsillä ja muuallakin, jotkut taitaa olla melkoisen pyörryksissä edelleen…
Kadri
Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Maanantaina, Toukokuun 3. 2010
Nonni. Vapusta on just selvitty; oliki aikamoinen aatto. Onneks se on sentään vaan kerran vuodessa! Mentiin yhen blokkarin vajeella ja Jaime-raukka toista kertaa blokkaamas, mut pärjäs mainiosti hirveessä rysässä. Täytyy sanoa, että siististi jengi juhli hyvästä juubasta huolimatta. Oli niin surkee ilma et kaikki löys tiensä baariin ajoissa.
Ja hitsi onkin mageet uudet valot tullu tanssilattialle, näyttää sairaaaan hyvälle! Mitäs muuta uutta? Alusta asti mukana ollu Johanna jättää meidät ja vaihtaa Malmille. Hän saa siellä pyöritettäväkseen uuden monitoimiravintolan, Classic Hollywood Restaurantin. Ihan Hollywood näin meidän kesken. Toivotamme Johannalle tietysti onnea ja voimia uusien haasteiden edessä! Lisää naisenergiaa tuovat uudet nuoret tulokkaat Sini ja Minna, molemmat tuttuja keskustan ravintoloista jo ennestään. Me ollaan varmoja, että molemmat sopivat joukkoon ku jallu sunnuntaihin!
Ja sit se (ainakin Antin mielestä) vuoden odotetuin tapahtuma, nimittäin sEXHIBITION-messut ja jatkot Millissä ensi viikonloppuna 7. - 8.5.! Antti on tietysti silloin vapaalla ja isolla vaihteella viihteellä. Näillä jatkoilla ei suinkaan kouluteta koiria… Tuhhhmaaa menoa ja varmasti värikästä porukkaa silloin paikalla, esiintyjät mukaanlukien. Viimeks seksimessujen jatkot oli täällä kaks vuotta sitten. Toivottavasti tästä tulis nyt jokavuotinen perinne, on ne nimittäin niin hauskat bileet!
Kesää ja aurinkoa odotellessa
Laura & Antti
Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Torstaina, Maaliskuun 11. 2010
Juuri näin. Joten tänään laitoin ilmon MOL:iin baaritarjoilijan osa-aikaisesta paikasta. Kesä tulee (satavarmasti) ja kesälomatkin tulevat, joskus olisi kiva antaa pitämättömät vapaat porukoille että jaksaisivat vääntää taas työaikana.
Ketä Milli siis tarvitsee? Yhden pirteän tyypin jolla on baaritaidot hanskassa (eikä ne hanskat ole hukassa) ja hymy herkässä. Saisi osaa ajatella omilla aivoilla. Koska “äitisi ei ole Millissa töissä”. Ja vieläkin henkilökunta tekee kutakuinkin myös koko suunnittelutyön, silloin olisi hyvästä jos ei olisi omaksunut asennetta “olen vaan töissä täällä”. Sen taakse on NIIN MUKAVA piiloutua.
Tangosta vielä. Piäisköhän suunnitella oikein sarjatapahtuma tuon tangon ympärille? Kun siitä sunnuntain skabasta oikeasti tykättiin paljon. Ja nämä osallistujat olivat yllättävän hyviä vaikka ihan normi-asiakkaita olivat.
Kadri
Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Maanantaina, Maaliskuun 8. 2010
…oli eilisen SuomiPop osastomme motto. Tankotanssikilpailu osui ja upposi ja tankohan on muutenkin melko suosittu. On Juhalla mitä hinkata (lue: hinkata puhtaaksi).
Henksulla taas on pientä kisaväsymyst, voisimme mennä kaikki lomalle. Malediivit olisi kiva…Kap Verde olisi kans kiva…Balista puhumattakaan.
Kadri
Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Perjantaina, Helmikuun 26. 2010
Niin se aika vaan vierii. Millin synttärit lähestyvät, kaksi vuotta tärähtää jo mittariin. Monia iloisia hetkiä olemme saaneet viettää millissä. Toivottavasti vielä tulossa monet synttärit lisää!
Kahteen vuoteen mahtuu paljon. isoin muutos varmaankin oli nimen vaihdos MILLIKLUBIKSI. Ja saatiinhan oikein tankokin, suomipuolelle hankittua.
Kukas muistaa vielä aikaa, jolloin millissä oli neljä baaritiskiä? yksi tiski sai sit purkutuomion, ja hyvä niin saatiin lisää bailutilaa
Tehtiinpä tossa elämysmatka keravallekkin! Käytiin Artistiasussa pyörähtämässä. No synttäreillä näette sit mitä hankittiin
Ja ideoitakin syntyi uusiin bileisiin, kyllä on taas hauska vuosi tiedossa, ja naurua piisasi. meinasipa antti saada jopa rastat päähänsä.
Käyhän sinäkin hakemassa kutsu millistä, näin varmistat olosi synttäri tunnelmissa.
Nähdään tiskillä!
Antti
Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Tiistaina, Helmikuun 23. 2010
ProMilli teki eilen enkan. Maanantaina sellaiset 400 kävijää, siis perusmeiniki. Normipäivä…heh. En meinannut silmiäni uskoa mutta uskottava se on. Antti vielä hihkui tekstarilla lisää. Antti tietty hihkuu aina jotain mutta suotakoon se hänelle.
Ajatella, ulkona keli jota ei edes viholliselle toivoisi (otan sanani takaisin, vihollinen saa vapaasti pitää tuon talvikelin) ja meillä yöllä tupa täynnä.
Illaksi itsekin tiskin taakse, jännää mitä hiihtolomanviikon tiistai tuo tullessaan. Ladu tuo MILLIIN, olkoot sit monot taikka sitten ei!
Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Maanantaina, Helmikuun 22. 2010
Viime perjantaina totesin, että kyllä nuoressa kansassa on villiä iloa. Ressun Wanhoille oli mahdollisuus käyttää yökerhoa ihan laillisesti ja kyllä koko Milli on yhtä tanssilattia. Ja kiljua pitää :)!!!. Toivottavasti tämä iloinen mieli pysyy näiden nuorten mukana vielä pitkään….
Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »
Keskiviikkona, Helmikuun 17. 2010
…noista tunnusluku urkinnoista.
Ja kas kun samana iltana pari tyyppiä huuteli taas henk.kohtaisia pinkoodeja mulle näpyteltäväksi. “Ei kiitos!” - sanon minä. En halua tietää koodejanne, en halua ohitaa pinejänne, haluan että asiallisesti näpytätte sen tunnarin ilman isompia eleitä ja suojaten sekä tapahtumaa että korttia.
Komppaan niin Ladyn yhtä slogania: Mustat vaatteet, ginitonic ja käteinen raha pysyvät aina muodissa!
Kadri
Luokassa Luokittelematon | Ei kommentteja »